Hakukoneoptimointi.

Hakukoneoptimonti, eli SEO (Search Engine Optimization), tähtää sivuston mahdollisimman hyvään hakukonelöydettävyyteen liiketoiminnan kannalta keskeisillä hakutermeillä. Sen myötä voidaan saavuttaa suurempia kävijäliikennemääriä ja lisää myyntiä. SEO sisältää erilaisia sivustolla (on-site) ja sen ulkopuolella (off-site) tehtäviä toimenpiteitä.

Jokaisen case on ainutkertainen - sivuston historia, nykytilanne sekä yrityksen tavoitteet ja tarpeet ovat aina omanlaisiaan. Toteutan asiakkailleni yksilöllisen SEO-strategian, joka toimii hakukoneoptimoinnin karttana. Oli tilanne mikä tahansa, minä voin yleensä auttaa, sillä osaamisalueisiini kuuluvat kaikki hakukoneoptimoinnin osa-alueet: sisällöt, tekninen SEO sekä sivuston ulkopuolinen SEO ja sen strategiat. Käytän työssäni alan parhaimpia ja arvostetuimpia SEO-työkaluja.

Toimin työssäni avoimesti ja läpinäkyvästi, ja siksi pidän asiakkaani tietoisena SEO-prosessista ja sen vaiheista. Parhaimmillaan hakukoneoptimointi on jatkuvaa työtä, mutta joissain tapauksissa voi olla riittävää tehdä tarpeellisia toimenpiteitä kerralla ja jäädä seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Image

Lupaukseni


Huomion aina yksilölliset tarpeesi ja tavoitteesi, ja tarjoan vain niitä toimenpiteitä, joiden uskon tuovan hyötyjä.  Tärkeintä on, että pääsemme kohti liiketoiminnallisia tavoitteitasi ja saavutamme tuloksia. Kommunikoin tekemäni työt ja tulokset sinulle konkreettisesti ilman ylimääräistä jargonia - minulle on tärkeää, että ymmärrät, mitä toimenpiteitä sivustollasi tehdään ja miksi. Kerron, jos en jostain syystä koe voivani auttaa, ja tarvittaessa suosittelen muita osaajia verkostostani.

Miten homma etenee?

Jokainen SEO-prosessi on yksilöllinen, mutta tavallisesti työt etenevät pääpiirteittäin alla kuvatulla tavalla. 
  1. Alkuanalyysi ja SEO-audit
    Tutkimus siitä, mistä lähdetään liikkeelle: mikä on sivustosi nykyinen hakukonenäkyvyys ja kilpailijat. Auditoin sivustosi teknisesti, sisällöllisesti ja sivuston ulkopuolisesti (off-site) ja kartoitan korjaus- ja kehitystarpeet.
  2. Avainsanatutkimus ja -analyysi
    Millä termeillä palveluitasi haetaan Googlesta? On tärkeää, että sivustollesi kohdistetaan sellaisia avainsanoja, joita todella käytetään hakukoneiden hauissa. Avainsanatutkimus toimii myös  avainsanastrategian pohjana.
  3. SEO-strategia ja -suunnitelma
    Sivustolle toteutettavat toimenpiteet ja jatkuva työ lähtevät SEO-strategiasta, joka muodostetaan sivuston nykyisen tilanteen, tavoitteiden sekä alkuanalyysin, auditin ja avainsanatutkimuksen antamien tulosten perusteella.
  4. Sisältö- ja rakennesuunnitelma
    Kartoitan, mille sivuille mitkäkin avainsanat ja avainsanateemat kannattaa kohdistaa sekä mitä sivuja sivustolla ylipäätään on hyvä olla. Kokonaisuus sisältää usein myös suositukset sivujen väliseen hierarkiaan, linkkeihin, urleihin, metatietoihin ja otsikointeihin.
  5. SEO-implementointi
    Tämä vaihe on useimmiten jatkuvaa työtä. Tavallisesti sivustolla tehdään heti alkuun sekä sisällöllisiä että teknisiä muokkauksia sekä tuotetaan uutta sisältöä. Sivustolle tehdään mahdollisesti myös mm. linkinrakennusta strategian osoittamalla tavalla ja asennetaan puuttuvat analytiikat.
  6. Seuranta 
    Jotta voidaan tietää, että valittu strategia ja tehdyt toimenpiteet tuottavat tulosta, avainsanoja, kävijäliikennettä ja tavoitteiden toteutumista on seurattava. Seurannan avulla voidaan suunnitella tulevia toimenpiteitä ja optimoida SEO-työtä.